Klikkaa tästä saadaksesi alla olevan tekstin automaattisen käännöksen.
Michałowon kunta ja sen asukkaat saivat Paweł Adamowicz  - palkinnon pakolaisten auttamisesta Valko-Venäjän rajalla  

Lisäksi annettiin erityismaininta ukrainalaisen Hola Prystanin pormestarille Oleksandr Babytšille, jota venäiset ovat pitäneet vangittuna lähes vuoden ajan.

Puolalainen Michałowon kunta on saanut kaupunginjohtaja Paweł Adamowiczin mukaan nimetyn palkinnon tunnustuksena vapauden, solidaarisuuden ja tasa-arvon tukemisesta. Palkinnon luovutti Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja Vasco Alves Cordeiro Brysselissä 8. helmikuuta pidetyssä komitean täysistunnossa, johon osallistui myös sisäasioista vastaava Euroopan komission jäsen Ylva Johansson.

Palkinnon avulla vaalitaan Gdańskin edesmenneen kaupunginjohtajan Paweł Adamowiczin perintöä, ja Euroopan alueiden komitea perusti sen yhteistyössä Gdańskin kaupungin ja ICORN-verkoston (International Cities of Refuge Network) kanssa. Se myönnetään poliittisille vaikuttajille tai kansalaisyhteiskunnan toimijoille, jotka Paweł Adamowiczin tavoin työskentelevät omassa yhteisössään rohkeasti ja tinkimättömästi avuntarvitsijoiden auttamiseksi ja suvaitsemattomuuden, radikalisoitumisen, vihapuheen, sorron ja muukalaisvihan torjumiseksi.

Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja Vasco Alves Cordeiro ojensi palkinnon Michałowon pormestarille Marek Nazarkolle tunnustuksena Michałowon kunnan ja sen asukkaiden elintärkeästä avusta pakolaisille, jotka jäivät loukkuun Puolan ja Valko-Venäjän väliselle raja-alueelle syyskuussa 2021 Valko-Venäjän johtajan Aljaksandr Lukašenkan yritettyä käyttää maahanmuuttajia ja pakolaisia keinona painostaa Euroopan unionia.

Syyskuun 27. päivänä 2021 parinkymmenen Irakista saapuneen jesidin ryhmä, pääosin naisia ja lapsia, löysi tiensä Michałowon rajavartioasemalle. Kun heidät lähetettiin takaisin raja-alueelle, Michałowosta käännytettyjen lasten kohtalosta alettiin käydä julkista keskustelua. Michałowon kunta reagoi tilanteeseen ja ryhtyi tarjoamaan vaatteita, lämpimiä aterioita ja yöpymispaikkoja hädänalaisille, myös kansalaisjärjestöjen avustuksella. Se avustaa edelleen rajalle saapuvia pakolaisia, tulevatpa nämä mistä maasta tahansa, ja järjestää tai on mukana järjestämässä erilaisia keskustelutilaisuuksia ja konferensseja suuren yleisön ja hallituksen tietoisuuden lisäämiseksi muuttoliikekysymyksistä ja ennen kaikkea muuttoliikkeen inhimillisestä ulottuvuudesta. Vuonna 2021 valtaosa pakolaisista saapui Syyriasta, Irakista ja Afganistanista, mutta nykyään suurimman ryhmän muodostavat Ukrainasta Venäjän hyökkäyssodan jaloista pakenevat ihmiset.

Palkintolautakunta päätti myös antaa erityismaininnan eteläukrainalaisen Hola Prystanin pormestarille Oleksandr Babytšille, jota Venäjän joukot ovat pitäneet vangittuna maaliskuusta 2022 lähtien siksi, että hän yritti suojella paikallisyhteisöään. Palkintolautakunnan mukaan Oleksandr Babytšille annettu tunnustus on solidaarisuuden osoitus kaikkia Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen siepattuja tai kidutettuja ukrainalaisia pormestareita kohtaan. Venäjän miehitysjoukot pitävät tällä hetkellä vankinaan viittä ukrainalaista paikallisjohtajaa.

Koska Oleksandr Babytš ei pysty pitämään yhteyttä ulkomaailmaan eikä hänen asianajajaansa päästetä käymään hänen luonaan, tunnustuksen otti Babytšin puolesta vastaan Ukrainan kuntaliitto. Se vaatii yhdessä Euroopan alueiden komitean kanssa Venäjää vapauttamaan Oleksandr Babytšin ja muut siepatut pormestarit. Pormestarit johtavat kuntiensa toimintaa palvelujen tarjoamiseksi, ja he ovat olleet ja ovat edelleen inspiroiva esimerkki ja tuki Ukrainan paikallisyhteisöille näinä äärimmäisen vaikeina aikoina.

”Paweł Adamowicz oli yksi meistä”, Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja Vasco Alves Cordeiro sanoi. ”Kunnioitamme tänään hänen perintöään palkitsemalla rohkeudesta niitä alueidemme ja kuntiemme asukkaita, jotka puolustavat samoja arvoja: vapautta, solidaarisuutta ja tasa-arvoa. Michałowon kunta ja sen asukkaat ottivat vastaan Valko-Venäjän vastaiselle rajalle jumiin jääneet ihmiset ja osoittivat siten koko maailmalle, mitä nämä arvot merkitsevät. Komitea haluaa myös antaa toivoa ja osoittaa solidaarisuutta kaikille Ukrainan pormestareille antamalla erityistunnustuksen Hola Prystanin pormestarille Oleksandr Babytšille. Hänen rohkeutensa symboloi taistelua, jota ukrainalaiset käyvät yhteisten eurooppalaisten arvojen puolesta.”

Sisäasioista vastaava komission jäsen Ylva Johansson totesi seuraavaa: ”Paweł Adamowiczin nimeä kantavalla palkinnolla annetaan nyt tunnustusta muille eurooppalaisille sankareille, jotka puolustavat eurooppalaisia arvoja. Tänä vuonna sen saa kokonainen kunta – Michałowon kunta Puolassa. Kun Lukašenka yritti saada aikaan pakolaiskriisin huijaamalla muuttajavirtoja ylittämään Puolan rajan, kunnan pormestari, kunnanvaltuutetut ja asukkaat toimivat humaanisti. He näkivät ihmisiä jääkylmässä metsässä. He eivät nähneet muukalaisia, irakilaisia, jesidejä. He näkivät ihmisiä.”

”Onnittelut kaikille ehdokkaille, olemme varsin kunniakkaassa seurassa”, Michałowon pormestari Marek Nazarko sanoi. ”Tulen pienestä Valko-Venäjän vastaisella rajalla sijaitsevasta kunnasta, kerrassaan upeasta paikasta, jonka pormestarina olen saanut toimia vuodesta 2002. Tulen kunnasta, joka yhtäkkiä joutui tekemisiin muuttoliikekriisin kanssa. Aiomme jatkaa avun antamista. Korkeimmat muurit – ne, joita on vaikein murtaa, ovat omassa mielessämme. Tällä rajalla aiomme jatkossakin osoittaa inhimillisyyttä. Kukaan ei voi estää meitä, koska laittomia ihmisiä ei ole olemassakaan. Raja-alueella on edelleen ihmisiä. Rajalla oleva muuri, este ei ole kadonnut, ja metsässä on edelleen äitejä lapsineen. Tarvitsemme apuanne. Kuva, joka on syöpynyt syvimmälle mieleeni, on kuva parinkymmenen jesidin ryhmään kuuluneesta lapsesta, joka piirtää sormellaan kukkia huurtuneeseen bussin ikkunaan. Se kertoo, miten viattomia lapset ovat, miten tietämättömiä he ovat vaarallisesta tilanteesta, johon ovat joutuneet. Tässä yhteydessä ja kaikissa muissa vastaavissa tilanteissa on syytä pitää mielessä Paweł Adamowiczin sanat: jakakaamme hyvää!”

Ukrainan kuntaliiton toimitusjohtaja Oleksandr Slobožan käytti puheenvuoron Hola Prystanin pormestarin Oleksandr Babytšin puolesta: ”On suuri kunnia ottaa vastaan Paweł Adamowicz -palkinnon erityismaininta Hola Prystanin pormestarin Oleksandr Babytšin puolesta. Hän on konkreettinen esimerkki kaikista niitä Ukrainan pormestareista, jotka eivät ole jättäneet kuntaansa vaan ovat jatkaneet työtään jopa miehityksen aikana. Pormestarit yrittävät sodasta huolimatta huolehtia siitä, että kunnissa on tarjolla kaikkea elämiseen tarvittavaa, sekä turvata kriittisen infrastruktuurin kunnollisen toiminnan ja yleishyödyllisten palvelujen tarjonnan, mikä on jatkuvan pommituksen vuoksi vaikeaa. Usein he myös vaarantavat oman henkensä. Venäjän armeija on siepannut 59 paikallistason viranhaltijaa, ja heidän joukossaan on 35 pormestaria. Valitettavasti Babytš ja hänen neljä kollegaansa ovat olleet Venäjän vankeina jo yli yhdeksän kuukautta. Toivottavasti tämä palkinto ainakin auttaa pelastamaan Babytšin ja muiden vangittujen pormestareiden hengen. Paweł Adamowicz, Henriette Reker ja Oleksandr Babytš ovat inspiroivia esimerkkejä lukuisille pormestareille Ukrainassa ja muualla maailmassa, sillä kyse on yhteisöjensä palvelemiselle, niiden etujen suojelemiselle ja yleismaailmallisten arvojen puolustamiselle omistautuneista ihmisistä.”

Paweł Adamowicz -palkinnon tarkoituksena ei ole ainoastaan osoittaa kunnioitusta vuonna 2019 murhatun Gdańskin kaupunginjohtajan tärkeinä pitämiä arvoja kohtaan vaan ennen kaikkea tuoda esiin esimerkillisiä asenteita ja EU:n perustana olevia arvoja”, Gdańskin kaupunginjohtaja Aleksandra Dulkiewicz totesi. ”Olen iloinen siitä, että palkintolautakunta myönsi palkinnon tänä vuonna Michałowon kunnan asukkaille ja viranomaisille tunnustuksena kansalaisrohkeudesta, solidaarisuudesta ja tinkimättömyydestä, jota he ovat osoittaneet puolustaessaan muita. He kohtaavat pakolaiset ennakkoluulottomasti, antavat pyyteettömästi apua sitä tarvitseville ja torjuvat stereotypioita, tietämättömyyttä ja rasismia. Michałowon asukkaat muistuttavat meitä siitä, mitä ihmisyys on. He ansaitsevat kiitoksemme ja kunnioituksemme!”

ICORNin hallituksen puheenjohtaja Christopher Gribble korosti seuraavaa: ”Maailmanlaajuisessa työssämme kaikkein vainotuimpien ja haavoittuvimpien vapaustaistelijoiden suojelemiseksi näemme, kuinka tärkeää on, että yksittäiset ihmiset, kaupungit, kansakunnat ja kansainväliset organisaatiot tekevät kaikkensa luodakseen vakiintuneista rajoista välittämättä turvapaikkoja niille, jotka tarvitsevat niitä kipeimmin. Michałowon kunta on antanut tästä koko maailmalle opetuksen, eikä vuoden 2022 Paweł Adamowicz -palkinto olisi voinut mennä oikeampaan osoitteeseen.”

”Ihmisoikeudet, tinkimätön tasa-arvo, kaikkien ihmisarvon kunnioittaminen, avoimuus ja kaikkien apua tarvitsevien, myös maahanmuuttajien ja pakolaisten, auttaminen olivat Pawełin mielestä demokratian ehdottomia kulmakiviä ja suunnannäyttäjiä Euroopan tulevaisuudelle”, Euroopan parlamentin jäsen, kaupunginjohtaja Paweł Adamowiczin leski Magdalena Adamowicz (PL, EPP) kertoi. ”Nämä ovat arvoja, joita Paweł Adamowicz -palkinnolla edistetään. Arvoja, jotka olivat Pawełin sosiaalisen ja poliittisen toiminnan ohjenuora aivan alusta hänen traagiseen kuolemaansa saakka. Vuoden 2022 palkinnon saaja, Podlasien voivodikunnassa sijaitseva Michałowon kunta on näiden arvojen puolustaja ja edistäjä. Tämä pieni kunta, jonka asukkailla on suuri sydän, on ollut etulinjassa puolustamassa demokratiaa ja eurooppalaisia arvoja demokratiaan kohdistunutta hyökkäystä vastaan. Jos haluamme pelastaa demokratian, meidän on yksiselitteisesti, ponnekkaasti ja kompromisseja tekemättä puolustettava jokaisen ihmisen oikeutta tasa-arvoon, ihmisarvoon ja vapaaseen elämään. Michałowon kunta on ymmärtänyt tämän. Ja niin on ymmärtänyt myös eteläukrainalaisen Hola Prystanin pormestari Oleksandr Babytš, joka on ollut vangittuna maaliskuusta 2022 lähtien ja jolle on nyt myönnetty erityismaininta. Hän ja muut ukrainalaiset pormestarit taistelevat sankarillisesti paikallisyhteisöjensä puolesta Venäjän raakaa hyökkäystä vastaan. He ovat meille kaikille symboli ja esikuva horjumattomassa taistelussaan vapauden ja demokratian puolesta. Onnittelen ylpeänä vuoden 2022 Paweł Adamowicz -palkinnon saajaa ja kaikkia ehdokkaita ja toivon, että ylevimmät eurooppalaiset arvot tulevat aina voittamaan.”

Taustatietoja:

Paweł Adamowiczia puukotettiin 13. tammikuuta 2019, kun hän oli puhumassa hyväntekeväisyystapahtumassa. Hän kuoli vammoihinsa seuraavana päivänä, 53-vuotiaana. Ennen murhaansa hän oli joutunut yltyneen vihapuheen kohteeksi. Hänen viimeiset sanansa juuri ennen hyökkäystä olivat: ”Gdańsk on avomielinen, Gdańsk jakaa hyvää ympärilleen, Gdańsk haluaa olla solidaarisuuden kaupunki.Nyt on juuri oikea aika jakaa hyvää.Olette suurenmoisia.Gdańsk on maailman paras kaupunki.Kiitos!”

Adamowicz oli vakaumuksellinen EU:n perusarvojen edistäjä ja Euroopan alueiden komitean aktiivinen jäsen. Vuonna 2016 kaupunginjohtaja Adamowicz ryhtyi toteuttamaan nk. Gdańskin mallia maahanmuuttajien kotouttamiseksi. Se on toiminut esimerkkinä muille Puolan kaupungeille.

Paweł Adamowicz -palkintolautakuntaan kuuluu edustajia seuraavista organisaatioista: kuntien kansainvälinen maailmanjärjestö (UCLG), Eurocities, Global Parliament of Mayors (GPM), Euroopan kuntien ja alueiden neuvosto (CEMR), Euroopan alueiden liitto (AER), lainsäädäntävaltaa käyttävien Euroopan alue-edustajistojen konferenssi (CALRE), Euroopan perifeeristen merellisten alueiden liitto (CPMR), Euroopan neuvosto, Gdańskin kaupunki, ICORN ja Euroopan alueiden komitea (AK).

Tällä kertaa palkintolautakunnan puheenjohtajana toimi Euroopan alueiden komitean CIVEX-valiokunnan puheenjohtaja Vincenzo Bianco, jota edusti CIVEX-valiokunnan varapuheenjohtaja Patrick Molinoz. Muut jäsenet olivat Gdańskin kaupunginjohtaja Aleksandra Dulkiewicz, Euroopan parlamentin jäsen, kaupunginjohtaja Paweł Adamowiczin leski Magdalena Adamowicz, Euroopan neuvoston paikallis- ja aluehallintoasiain kongressin hallintotapakysymysten valiokunnan puheenjohtaja Jelena Drenjanin, ICORNin hallituksen puheenjohtaja Chris Gribble ja ensimmäisen Paweł Adamowicz -palkinnon saaja, Kölnin ylipormestari Henriette Reker.

Ensimmäinen Paweł Adamowicz -palkinto myönnettiin Kölnin ylipormestarille Henriette Rekerille. Hänet palkittiin vuonna 2022 rohkeudestaan ja päättäväisyydestään, jota hän oli osoittanut kuluneiden 20 vuoden ajan monimuotoisuuden, solidaarisuuden ja integraation edistämiseksi erottamattomana osana Kölnin identiteettiä. Reker selvisi vuonna 2015 veitsi-iskusta, jonka syynä oli vihamielinen suhtautuminen hänen sitoumukseensa auttaa maahanmuuttajayhteisöjä ja helpottaa muuttajien kotoutumista.

Euroopan alueiden komitea hyväksyi EU:n paikallis- ja aluetason edustajien poliittisena edustuselimenä ja Puolan valtuuskunnan aloitteesta 7. helmikuuta 2019 yksimielisesti päätöslauselman, jossa tuomitaan poliittisiin johtajiin kohdistettu vihapuhe ja kaikenlainen uhkailu. Täysistunnossaan 30. marraskuuta 2022 AK antoi lausunnon ”EU-rikosten luettelon laajentaminen kattamaan vihapuheen ja viharikokset”, johon sisältyy suosituksia Euroopan komission asiaa koskevien ehdotusten tueksi. Lausunnon on laatinut Aleksandra Dulkiewicz, joka on Paweł Adamowiczin seuraaja Gdańskin kaupunginjohtajana.

International Cities of Refuge Network (ICORN)-verkosto on kansainvälinen järjestö, johon kuuluu 80 kaupunkia ja aluetta Euroopasta ja sen ulkopuolelta ja joka tarjoaa turvapaikkoja vainotuille kirjailijoille ja taiteilijoille, ajaa sananvapautta, puolustaa demokraattisia arvoja ja edistää kansainvälistä solidaarisuutta. Yli 250 kirjoittajalle ja taiteilijalle on tarjottu asuinpaikkaa ICORN-verkostoon kuuluvassa kaupungissa. Turvallisessa ympäristössä he ovat edelleen keskeisiä vaikuttajia ja tuovat esiin ihmisoikeuksien ja sananvapauden loukkauksia kotimaassaan ja tukevat kollegoitaan alkuperämaassaan. Kaupunginjohtaja Paweł Adamowicz toi Gdańskin kaupungin mukaan ICORN-verkostoon 30. elokuuta 2017.

Kaupunginjohtaja Paweł Adamowicz -palkinnon verkkosivusto:#AdamowiczAward

Palkintosäännöt, kelpoisuusehdot ja valintaperusteet

Verkkosivusto, josta löytyy tietoa Paweł Adamowiczista ja hänen murhansa vuosipäivästä

Vuoden 2022 Paweł Adamowicz -palkinnon saaneelle Michałowon kunnalle pidetty puhe

Vuoden 2022 Paweł Adamowicz -palkinnon saaneelle Oleksandr Babytšille pidetty puhe

Palkinnon luovutustilaisuuden voi katsoa osoitteessa www.cor.europa.eu/corplenary.go.

Facebook: https://www.facebook.com/events/562570925583960

Yhteydenotot:

Euroopan alueiden komitea

Wioletta Wojewódzka

P. +32 22822289

Matkap. +32 473843986

wioletta.wojewodzka@cor.europa.eu

Gdańskin kaupunki

Maciej Buczkowski

P. +48 583236284

maciej.buczkowski@gdansk.gda.pl

International Cities of Refuge Network

Helge Lunde

P. +47 99582488

helge@icorn.org

Jaa :