Euroopan alueiden komitean ENVE-valiokunta varoittaa, että EU:n seuraavan pitkän aikavälin talousarvion ehdotettuun rakenteeseen liittyy viherpesun riski, joka heikentää EU:n ilmasto- ja…
Osana EU:n vihreää viikkoa 3. kesäkuuta järjestetyssä vuotuisessa Life-palkintoseremoniassa palkittiin EU:n rahoittamia hankkeita, joissa esitellään luonnonsuojeluun, kiertotalouteen ja ilmastokestävyyteen liittyvää huippuosaamista. Life-ohjelma on EU:n ympäristö- ja ilmastotoimien rahoitusväline.
AK:n ENVE-valiokunnan puheenjohtaja Kostas Bakoyannis (EL, EPP), Ateenan kaupunginvaltuuston jäsen, edusti EU:n kuntia ja alueita Life-palkintolautakunnassa ja ympäristöstä, vesiresilienssistä ja kilpailukykyisestä kiertotaloudesta vastaavan komission jäsenen Jessika Roswallin avaamassa tilaisuudessa.
Hän jakoi LIFE-palkinnon kiertotaloudesta ja laadusta. Palkinto luovutettiin LIFEPOPWAT-hankkeelle, jossa kokeiltiin uutta luontoon perustuvaa teknologiaa vaarallisten ihmisen aiheuttamien kemikaalien poistamiseksi saastuneesta vedestä Tšekissä ja Puolassa.
Bakoyannis onnitteli kaikkien luokkien voittajia ja totesi seuraavaa: ”Olin iloinen voidessani edustaa Euroopan alueiden komiteaa palkintolautakunnan jäsenenä vuotuisissa Life-palkinnoissa. Life-ohjelmasta myönnetään varoja paikallis- ja alueviranomaisten keskeisen työn tukemiseen. Palkinnoilla annetaan tunnustusta EU:n parhaille Life-hankkeille ja tuodaan esiin parhaita käytäntöjä, joita voidaan usein toistaa muilla aloilla tai jotka toimivat inspiraation lähteinä. Tämän vuoden voittajat keskittyivät käsittelemään asioita, jotka ovat olennaisia paikallisyhteisöjen hyvinvoinnille.
Lue lisää: LIFE Awards 2025 -voittajat ja finalistit