Ângela Machado
angela.machado@cor.europa.eu
Paikallis- ja aluepäättäjät ovat vaatineet joustavampaa lähestymistapaa finanssipoliittisiin sääntöihin, jotta voidaan lisätä investointeja keskeisiin sosiaalipalveluihin köyhimmillä alueilla, vähentää alueellista eriarvoisuutta ja vahvistaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta unionissa. Euroopan alueiden komitean (AK) jäsenet totesivat 20. marraskuuta pidetyssä täysistunnossa, että paikallisviranomaiset ovat ratkaisevan tärkeitä, jotta voidaan taata näiden sosiaalipalvelujen yhdenvertainen saatavuus.
Galwaynkaupunginvaltuuston jäsenen Declan McDonnellin (IE, EA) laatimassaAK:n lausunnossakunnat ja alueet korostivat, että vaikka paikallishallinnot ovat olennaisen tärkeitä erojen kaventamiseksi ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien tukemiseksi, niillä on vakavia haasteita sosiaalipalvelujen parantamisessa erityisesti Euroopan haavoittuvassa asemassa olevilla ja syrjäisillä alueilla. Taloudellisten rajoitteiden, infrastruktuurin puutteen, rajallisen digitaalisen saatavuuden, pätevän henkilöstön puutteen ja kohtuuhintaisten asuntojen puutteen vuoksi näitä palveluja on vaikea toteuttaa tehokkaasti.
AK:n jäsenet ehdottivat finanssipoliittisten sääntöjen tarkistamista sosiaalisten investointien edistämiseksi ja näiden investointien jättämistä alijäämämenettelyn ulkopuolelle heikommassa asemassa olevilla alueilla. Tarvitaan EU:n sosiaalinen luokitusjärjestelmä, jotta taloudellisia resursseja voidaan kanavoida kestäviin ja sosiaalisesti hyödyllisiin investointeihin osallistavamman ja yhtenäisemmän Euroopan edistämiseksi. He korostivat myös avoimuuden ja vastuuvelvollisuuden merkitystä EU:n rahoituksessa, jossa olisi asetettava etusijalle EU:n hankkeet, joilla taataan sosiaalinen ja ekologinen kestävyys kaikilla alueilla.
Paikallis- ja aluepäättäjät peräänkuuluttivat integroituja malleja, joilla koordinoidaan keskeisiä palveluja, kuten terveydenhuoltoa, asumista ja liikennettä, jotta voidaan tehokkaasti palvella syrjäisiä ja vähävaraisia yhteisöjä ja vähentää alueellisia eroja. He ehdottivat Euroopan laajuisen digitaalisen alustan perustamista jäsenvaltioiden välisen yhteentoimivuuden varmistamiseksi ja sosiaalipalvelujen jatkuvan saatavuuden takaamiseksi.
Lausunnossa korostettiin tarvetta investoida digitaaliseen infrastruktuuriin ja digitaalisen lukutaidon ohjelmiin, jotta voidaan kaventaa kuilua ja varmistaa keskeisten palvelujen yhtäläinen saatavuus kaikille kansalaisille, myös ikääntyneille ja henkilöille, joilla on vaikeuksia käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa, erityisesti maaseutualueilla. Se kannatti laajakaistan laajaa saatavuutta erityisesti syrjäisillä alueilla.
Lisäksi kunnat ja alueet peräänkuuluttivat osallistavaa, kohtuuhintaista ja laadukasta asuntopolitiikkaa kaikille. He pyysivät EU:ta sääntelemään tiukasti lyhytaikaista vuokramajoitusta paikallisyhteisöjen suojelemiseksi pakkomuutolta.
Esittelijä Declan MCDONNELL (IE, EA): "On olennaisen tärkeää varmistaa, että kaikilla alueilla, erityisesti epäsuotuisilla ja syrjäisillä alueilla, on mahdollisuus saada laadukkaita sosiaalipalveluja. Digitalisaatio tarjoaa uskomattomia mahdollisuuksia kuroa umpeen aukkoja, mutta meidän on varmistettava, ettei ketään jätetä jälkeen – olipa kyse sitten vanhuksista, niistä, joilla ei ole luotettavaa laajakaistayhteyttä, tai syrjäytyneistä ryhmistä. Tavoitteenamme on luoda osallistavia ja yhtenäisiä yhteisöjä, joissa kaikki voivat menestyä.”
angela.machado@cor.europa.eu
Ireland
Jäsen
Councillor, Galway City Council