Belgium
Andries GRYFFROY
Jäsen
Member of the Flemish Parliament
Alueet ja kunnat kehottavat Euroopan komissiota varmistamaan kansalaisten ja paikallisviranomaisten laajemman osallistumisen tuulivoimaa koskevan toimintasuunnitelman täytäntöönpanoon, koska niillä on keskeinen rooli tuulivoimahankkeiden yleisen hyväksynnän edistämisessä paikallistasolla. Euroopan alueiden komitean (AK) 9. lokakuuta antamassa lausunnossa kehotetaan myös tukemaan paikallisia toimitusketjuja ja suojelemaan Euroopan tuulivoimateollisuutta epäreilulta kilpailulta.
Paikallis- ja aluepäättäjät katsovat, että heillä on parhaat edellytykset varmistaa tuulivoimahankkeiden yleinen hyväksyntä ottamalla kansalaiset aktiivisesti mukaan suunnitteluvaiheessa. Flanderin parlamentin jäsenen Andries Gryffroyn (BE, EA) laatimassa lausunnossa kehotetaan Euroopan komissiota parantamaan viestintää uusiutuvan energian teollisuuden yhteiskunnallisista hyödyistä, kuten uusista työpaikoista ja paikallisten toimitusketjujen luomisesta. Tätä pidetään ratkaisevan tärkeänä yleisen hyväksynnän lisäämiseksi ja ammattitaitoisten ihmisten houkuttelemiseksi alalle.
Lausunnossa ehdotetaan, että energiantuotannon mahdollistaminen edullisin ehdoin voisi olla keino korvata sekä asukkaille että paikallisviranomaisille mahdollisia maisemavaikutuksia tai muita häiriötekijjöitä. Alueet ja kunnat korostavat myös energiaosuuskuntien ja -yhteisöjen roolia pienimuotoisten, pienitehoisten tuulivoimahankkeiden käyttöönotossa ja taloudellisen tuoton tarjoamisessa paikallisyhteisöille.
Kunta- ja aluepäättäjät varoittavat samalla epätasapuolisista toimintaedellytyksistä ja kehottavat tukemaan eurooppalaisia tuulivoiman toimitusketjuja, jotta voidaan vahvistaa EU:n yritysten kilpailukykyä ja samalla vähentää riippuvuutta kolmansista maista. Komitea ehdottaa, että otetaan käyttöön ”made in and by Europe” -merkintä, jossa säädettäisiin tuuliturbiinien osien paikallista vähimmäissisältöä koskevasta velvoitteesta. Lisäksi hiilidioksidipäästöjen tullimekanismi olisi pantava täytäntöön mahdollisimman nopeasti, ja ympäristöön liittyvät ja sosiaaliset näkökohdat olisi sisällytettävä julkisiin hankintamenettelyihin ja huutokauppamenettelyihin.
Koska verkkokapasiteetti rajoittaa jo nyt tuulienergian liittämistä verkkoon, on tarpeen vahvistaa energian varastoinnin, siirron ja jakelun kannalta kriittistä infrastruktuuria. AK kehottaa Euroopan komissiota helpottamaan verkon rakentamista pitkän aikavälin paikallisella verkon kehittämissuunnitelmalla, jossa asetetaan etusijalle investoinnit verkkoinfrastruktuuriin ja alueelliseen yhteistyöhön.
Kunnat ja alueet korostavat myös rooliaan lupamenettelyissä ja tarvetta tarjota niille tarvittavat taidot ja välineet, jotta ne voivat arvioida mahdollisia ristiriitoja EU:n direktiivien ja asetusten, kuten lintudirektiivin ja luontotyyppidirektiivin, kanssa. Tämä voisi auttaa parantamaan lupamenettelyjen tehokkuutta ja hyväksymisastetta ottaen huomioon ympäristönormit sekä yhdenmukaistamaan ja minimoimaan valitusmenettelyjä.
Lainaus:
Esittelijä Andries Gryffroy (BE/EA), Flanderin parlamentin jäsen: ”Tuulienergia on keskeinen osa EU:n energialähteiden yhdistelmää ilmastotavoitteiden ja energiaomavaraisuuden saavuttamiseksi. Esteiden poistamiseksi ja tämän teknologian nopeamman käyttöönoton varmistamiseksi on kuitenkin tehtävä enemmän yleisen hyväksynnän parantamiseksi. Lisäksi paikallisyhteisöt on otettava asianmukaisesti mukaan tuulivoimahankkeiden kehittämiseen. EU tarvitsee lisää pitkän aikavälin suunnitelmia ja investointeja energian varastointiin ja verkon kehittämiseen energian siirtämiseksi tuotantopaikasta kulutuspaikkaan ja tuulienergian vaihtelevan tuotannon huomioon ottamiseksi. Lupaprosessia olisi virtaviivaistettava ottaen samalla huomioon ympäristönormit, ja mahdolliset ristiriidat muiden EU:n direktiivien ja asetusten kanssa olisi ratkaistava virtaviivaistamalla direktiivejä.”
Lisätietoja:
Euroopan komissio esitteli lokakuussa 2023EU:n tuulivoimapaketin vauhdittaakseen tuulienergian valmistusta kaikkialla Euroopassa. Se koostuu kahdesta aloitteesta – Euroopan tuulivoimaa koskevasta toimintasuunnitelmasta ja tiedonannosta EU:n merituulivoimatavoitteiden saavuttamisesta.
Eurostatin mukaan tuulivoiman osuus uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön kokonaismäärästä EU:ssa oli yli kolmannes (37,5 prosenttia) vuonna 2022. Euroopan komissio arvioi, että EU:n tavoite, jonka mukaan uusiutuvan energian osuus on vähintään 42,5 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja 45 prosenttia, edellyttää asennetun kapasiteetin kasvamista 204 gigawatista vuonna 2022 yli 500 gigawattiin vuonna 2030.
Wind Europen vuoden 2023 kilpailukykyraportin mukaan tuulivoimateollisuus tarjosi noin 300 000 työpaikkaa EU:ssa vuonna 2022.
Belgium
Jäsen
Member of the Flemish Parliament