Lauri Ouvinen
lauri.ouvinen@cor.europa.eu
AK:n vihreän kehityksen ohjelmaa paikallistasolla käsittelevä työryhmä piti nykyisen toimikautensa viimeisen kokouksensa 5. joulukuuta. Jäsenet arvioivat työryhmän saavutuksia ja keskustelivat Euroopan komission kanssa Euroopan vihreän kehityksen ohjelman seuraavasta vaiheesta EU:n uudella vaalikaudella.
Vihreän kehityksen ohjelmaa paikallistasolla käsittelevä työryhmä on perustamisestaan vuonna 2020 lähtien toiminut aktiivisesti kaikilla Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan liittyvillä politiikan aloilla – energiasiirtymästä kestävään liikkuvuuteen, ilmastotavoitteista kestävään maatalouselintarvikealaan ja saasteettomuudesta kiertotalouteen – tuodakseen kuntien ja alueiden äänen kuuluviin ja raportoidakseen vihreän kehityksen ohjelman aloitteiden täytäntöönpanoon liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista paikallis- ja aluetasolla. Työryhmän jäsenet totesivat lopuksi, että tätä työtä olisi jatkettava AK:n seuraavalla viisivuotiskaudella, joka alkaa helmikuussa 2025.
Uuden Euroopan komission aloitettua viime viikolla uuden toimikautensa vihreän kehityksen ohjelmaa paikallistasolla käsittelevän työryhmän jäsenet keskustelivat komission eri yksiköiden (kilpailun pääosasto, ympäristöasioiden pääosasto ja energian pääosasto) edustajien kanssa vihreän kehityksen ohjelman seuraavista vaiheista. Puhujat huomauttivat, että nyt keskitytään jo hyväksyttyjen eri lainsäädäntöaloitteiden täytäntöönpanoon, ja korostivat, että vihreä siirtymä on kytkettävä EU:n taloudelliseen kilpailukykyyn ja kansalaisten hyvinvointiin.
ENVE-valiokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja ja Budapestin kaupunginvaltuuston jäsen Kata TÜTTÓ (HU, PES) totesi: ”Vihreän kehityksen ohjelmaa 2.0 koskevan raporttimme keskeisten kohtien mukaisesti vihreät politiikat ovat EU:n uudella toimikaudella edelleen keskeisessä asemassa varmistettaessa EU:n alueellinen, taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja rajoitettaessa ilmasto- ja ympäristökriisien kielteisiä vaikutuksia ihmisten terveyteen ja taloudelliseen toimintaan. Uusi Euroopan komissio vahvisti, että EU jatkaa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Ohjelma on suunniteltu kasvustrategiaksi, ja se on keskeisessä asemassa uudessa teollisuuspolitiikassamme, kilpailukyvyssämme ja turvallisuudessamme. Tiemme kohti ilmastoneutraaliutta onnistuu vain vahvalla sosiaalisella ulottuvuudella, joka kattaa yhteisöjemme, yrityksiemme ja alueidemme tarpeet.”
Toisessa keskustelussa keskityttiin EU:n varojen rooliin vihreän siirtymän nopeuttamisessa paikallis- ja aluetasolla. Keskusteluun osallistui edustajia aluepolitiikan pääosastosta, budjettipääosastosta ja talouden ja rahoituksen pääosastosta. Yli kolmannes EU:n talousarviosta ja NextGenerationEU-välineen varoista on käytetty ilmastoon liittyviin aloitteisiin, ja suurin osa rahoituksesta on peräisin elpymis- ja palautumistukivälineestä, yhteisestä maatalouspolitiikasta ja koheesiopolitiikasta. Biologista monimuotoisuutta tukevalle EU:n rahoitukselle asetettu 10 prosentin tavoite on osoittautunut vaikeaksi saavuttaa.
Vihreän kehityksen ohjelmaa paikallistasolla käsittelevän työryhmän jäsenet varoittivat yksinkertaistamisesta, joka johtaisi uudelleenkeskittämiseen. he kannattivat painokkaasti sitä, että jaetun hallinnoinnin malli, monitasoinen hallinto ja kumppanuusperiaate säilyvät koheesiopolitiikan ja tulevan investointipolitiikan ohjaavina periaatteina. He korostivat tarvetta saada liikkeelle enemmän yksityisiä investointeja EU:n ilmastopolitiikan tulevaisuudesta äskettäin annetussa AK:n lausunnossa esitettyjen suositusten mukaisesti.
”Vihreän kehityksen ohjelmassa ei ole kyse pelkästään ilmastosta ja luonnosta, vaan se on välttämätön EU:n teollisuudelle, turvallisuudelle ja hyvinvoinnille. Kaikilla aloilla on oma roolinsa. Tarvitsemme systeemisen muutoksen, jossa tarkastelemme tärkeimpiä tekijöitä, joita on nopeutettava täytäntöönpanossa, kattaen kaiken toiminnan, jota voimme tehdä alueilla ja kunnissa", korosti esittelijä Markku MARKKULA (FI, EPP), Helsingin aluevaltuuston puheenjohtaja.
• Seuraa kokousta
uudelleen • Kuvagalleria (Flickr)
lauri.ouvinen@cor.europa.eu
Finland
Jäsen
Member of the Espoo City Council
Hungary
Jäsen
Member of the General Assembly of Budapest Capital