Hélène Dressen
helene.dressen@cor.europa.eu
Paikallis- ja aluepäättäjät pyrkivät edistämään selviytymiskykyisiä, osallistavia ja kestäviä maaseutuyhteisöjä vuoden 2027 jälkeen vahvistamalla yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä (CLLD) ja Leader-ohjelmia, yksinkertaistamalla rahoitus- ja täytäntöönpanoprosesseja ja varmistamalla, että maaseudun prioriteetit sisällytetään kaikkiin EU:n politiikkoihin. Tämä kehotus esitettiinPloeuc-l’Hermitagen kaupunginjohtajan Thibaut Guignardinjohtamassa lausunnossa,joka hyväksyttiin Euroopan alueiden komitean (AK) järjestäytymisistunnossa.
Maaseutualueet – joiden osuus Euroopan unionin (EU) pinta-alasta on yli 80 prosenttia – syrjäytyvät yhä enemmän ja jäävät jälkeen kaupunkialueiden kustannuksella. Tästä syystä AK korostaa kiireellistä tarvetta vahvistaa maaseudun kehittämistä ja alueellista yhteenkuuluvuutta kaikkialla EU:ssa ja korostaa Leader- ja CLLD-lähestymistapojen onnistumista paikallisten toimijoiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämisessä ja alueellisen, taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistämisessä.
Alueet ja kunnat peräänkuuluttavat johdonmukaisempaa ja joustavampaa lähestymistapaa aluekehityksen rahoitukseen yhdistämällä useita EU:n rahastoja ja vähentämällä samalla liiallisia hallinnollisia esteitä. Ehdotetutuudet täytäntöönpanovälineet perustuisivat päärahastoon, jonka hallinnointisääntöjä sovellettaisiin muista käyttöön otetuista rahastoista saataviin rahoitusosuuksiin, ja CLLD:hen kussakin asianomaisessa rahastossa osoitettavan rahoituksen pakolliseen prosenttiosuuteen (ns. korvamerkitseminen), mikä takaisi merkittävän tuen kaikkein heikoimmassa asemassa oleville alueille. Lisäksi AK kannattaa paikallisten hankkeiden taloudellisten rajoitteiden lieventämiseksi ennakkorahoitusmekanismeja, joilla varmistetaan, että pienet maaseutualoitteet voivat saada rahoitusta ilman merkittäviä etukäteiskustannuksia, sekä kertakorvausten käyttöä, mikä on osoittautunut tehokkaaksi esimerkiksi Viron ja Puolan kaltaisissa maissa.
Paikallis- ja aluetason edustajat korostavat, että paikallisille toimintaryhmille on annettava enemmän institutionaalista tunnustusta ja tukea kansallisella ja alueellisella tasolla. Naisten ja nuorten osallistumisen lisääminen vahvistaisi demokraattista hallintotapaa ja maaseudun kehittämisaloitteiden paikallista omistajuutta. Koulutusohjelmiin tehtävien investointien lisääminen tehostaisi myös hankkeiden täytäntöönpanoa ja edistäisi samalla innovointia.
AK kehottaamyös vahvistamaan EU:n valvontaa ja säilyttämään samalla paikallisen itsehallinnon. Aluejohtajat kehottavat toteuttamaan toimenpiteitä, joilla kannustetaan ja tehostetaan maaseutuvaikutusten arvioinnin käyttöä EU:n lainsäädäntöä ja institutionaalisia kehyksiä laadittaessa. Niistä keskustellaan 24. helmikuuta maatalouden ja maaseudun kehittämisen neuvoston kokouksessa. Tämä koskee erityisesti seuraavaa monivuotista rahoituskehystä sekä jäsenvaltioiden kansallisia ja alueellisia politiikkoja.
Lainaus:
Esittelijä Thibaut GUIGNARD (FR, EPP), Ploeuc-l’Hermitagen kaupunginjohtaja: ”Raportissa korostetaan Leader-ohjelman menestystä viimeisten 30 vuoden aikana ja laajemmin paikallisten toimijoiden toteuttamaa paikallista kehittämistä koskevaa lähestymistapaa, jota on sittemmin laajennettu muihin rahastoihin, kuten EMKVR:ään ja ESR:ään. Tämän mietinnön tavoitteena on tarjota maaseutualueille enemmän taloudellisia resursseja, jotta ne voivat tukea kehitysstrategioitaan pakollisen useista rahastoista rahoitettavan lähestymistavan avulla. Siinä ehdotetaan myös yksinkertaistamistoimenpiteitä, kuten päärahastoa, jonka hallinnointisääntöjä sovellettaisiin kaikkiin muihin rahastoihin, sekä yksinkertaistettua menettelyä pieniä hankkeita varten. Lisäksi siinä kehotetaan tekemään luottamukseen perustuva sopimus Euroopan unionin, hallintoviranomaisten, paikallisten toimintaryhmien ja hankejohtajien välillä, jotta voidaan tehostaa ja virtaviivaistaa valvontaa samalla kun säilytetään avoimuus ja varmistetaan EU:n varojen asianmukainen käyttö.”
Taustaa:
Termi ”Leader” on alun perin peräisin ranskankielisestä lyhenteestä ”Liaison Entre Actions de Développement de l'Économie Rurale”, joka tarkoittaa ”maaseudun elinkeinoelämän ja kehittämistoimien välisiä yhteyksiä”.
Euroopan komission raportti ”Evaluation support study of the costs and benefits of the implementation of LEADER”(marraskuu 2023).
Seuraava toimikausi alkaa164. täysistunnossa,jokapidetään 19.–20. helmikuuta. Uuden toimikauden alussa kaikki AK:n jäsenet nimitetään viiden vuoden toimikaudeksi, ja kaikki elimet, työvaliokunta, valiokunnat ja työryhmät mukaan luettuina, perustetaan uudelleen. Ensimmäisessä täysistunnossa kokoontuvat jäsenet valitsevat uuden puheenjohtajan, uuden ensimmäisen varapuheenjohtajan ja uuden työvaliokunnan. Lehdistötiedote.
helene.dressen@cor.europa.eu
France
Jäsen
Municipal Councillor of Ploeuc-l’Hermitage