Luxembourg
Stephen De RON
Varajäsen
Councillor of the Municipality of Hesperange
Paikallis- ja alueviranomaiset ovat etulinjassa, kun on kyse mahdollisten oikeusvaltioon kohdistuvien uhkien tunnistamisesta varhaisessa vaiheessa ja Euroopan unionin perusarvojen toteuttamisesta käytännössä. Siksi on ratkaisevan tärkeää, että ne integroidaan asianmukaisesti seuranta- ja hälytysjärjestelmiin eikä niitä rangaista kansallisten hallitusten tekemistä rikkomuksista. Nämä ovat Hesperangen kunnanvaltuuston jäsenen Stephen De Ronin (LU, Vihreät) laatiman ja Euroopan alueiden komitean (AK) 2. huhtikuuta hyväksymän lausunnon keskeiset viestit.
Alueet ja kunnat katsovat, että Euroopan komission olisi sisällytettävä paikallis- ja alueviranomaisten lausunnot paremmin vuotuiseen oikeusvaltiokertomukseensa. Koska paikallis- ja alueviranomaiset ovat lähellä kansalaisia ja vastuussa julkisten palvelujen tarjoamisesta, ne toimivat demokratian valvojina ja voivat havaita varhaisia varoitusmerkkejä oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta. AK:n lausunnossa todetaan kuitenkin, että kunnilla ja alueilla on edelleen taloudellisia ja hallinnollisia rajoitteita, jotka voivat estää niitä toimimasta.
AK korostaa, että EU:n rahastojen on edelleen edistettävä demokraattista vakautta ja vahvistettava oikeusvaltioperiaatetta, ja kehottaa soveltamaan tiukkoja ja avoimia talousarvion ehdollisuutta koskevia kriteerejä. Komitea muistuttaa kuitenkin, että alue- ja paikallisviranomaiset eivät ole vastuussa kansallisella tasolla tehdyistä rikkomuksista, ja kehottaa varmistamaan, että jäsenvaltiot noudattavat velvoitetta panna täytäntöön kaikki sellaiset ohjelmat, joihin EU:n rahoituksen keskeyttäminen vaikuttaa. Tätä varten se ehdottaa raportointivälineiden luomista edunsaajille alue- ja paikallistasolla ja kehottaa komissiota käynnistämään analyysin nykyisistä rahoitusmekanismeista sen varmistamiseksi, että EU:n arvoja kunnioittavat paikallisviranomaiset ja kansalaisyhteiskunnan toimijat voivat edelleen saada rahoitusta.
Jotta varmistetaan oikeusvaltioperiaatteiden sisällyttämineen kaikkiin EU:n poliittisiin kehyksiin, alueet ja kunnat korostavat, että niiden on tärkeää osallistua täysipainoisesti päätöksentekovaiheesta alkaen painopisteiden asettamiseen ja sääntelyyn liittyvien velvoitteiden ennakointiin. Lisäksi AK ehdottaa, että käynnistetään oikeusvaltioperiaatetta koskevia paikallisia vuoropuheluja, joissa keskustellaan lehdistönvapaudesta, valvontaelinten riippumattomuudesta ja hallinnon avoimuudesta. Lausunnossa kehotetaan myös tarjoamaan kohdennettua tukea paikallis- ja alueviranomaisille, jotta varmistetaan, että demokraattisia periaatteita todella noudatetaan. Olisi myös investoitava enemmän poliittisten päättäjien, hallintohenkilöstön, oikeuslaitoksen ja lainvalvontaviranomaisten tietoisuuden lisäämiseen ja koulutukseen.
Lainaus:
Esittelijä Stephen De Ron (LU, Vihreät), Hesperangen kunnanvaltuuston jäsen: ”Kun demokratiamme perusta on uhattuna, meidän on ryhdyttävä toimiin. Ilman oikeusvaltiota luottamus ja oikeudenmukaisuus katoavat. Jos emme toimi nyt, vaarannamme kaiken sen, mitä pidämme tärkeänä."
Luxembourg
Varajäsen
Councillor of the Municipality of Hesperange